Kati Neuvonen

[english] [español]

Nämä käännökset kuuluvat Roxana Crisólogon ja José Luis Ricon valikoimaan Itämeren ihmiseläimet-runosarjaan. Itämeren ihmiseläimet on NOXLitin ja Sivuvalon edistämä hanke.



*
Vanhempi nainen rakastaa niin kuin vain vanhemmat naiset rakastavat, 
suopeissa silmissä pyöreä katse, näkökentässä tunnelin pää, valoa. 
Ovi on avoin, syli ryppyinen kuin hienostunut silkkipaperi. 
Hänellä on huulipunaa ja nuha. Hän irrottaa köydet ja ottaa aallot vastaan, 
siitä alkaa tuttu ympyrä, me pyörimme ja pyörimme virtaa pakoon. 
Rannalla taittelen hänestä joutsenen, punaisen kuin kohtu ja parahdus 
synnytyssairaalassa.



*
Suuressa huoneessa kelluvaa vettä, silmissä samea uimisen
pelko, nainen kauhoo rypyt irti. Maa on niin kaunis, vaarallista
leikkiä seinien kanssa. Miehet ottavat, suuren kalan, suomujen
alle sähköä, johdoista elektronista happea. Tämä kuuluu
hoitoon, he sanovat, tämä on hyväksi sinulle, he sanovat, tämä
on sinulle oikein, he sanovat, ja nainen räpiköi vastavirtaan,
pohja mutainen yllätys, tulee tulee tulee, kidukset pihalle asti.



*
Katosta alkaa heijastua mustavalkoisia rakkauselokuvia,
laitan lehteen ilmoituksen: Vuokrattavana harvinaislaatuinen
yksilö. Talonmies sitoo minut sänkyyn, tiukasti, valelee
suklaakastikkeella, jättää odottamaan että joku tulisi. Seinien
verisuonet pullistelevat rytmikkäästi, sopuisasti tahdissa,
rappukäytävään muodostuu pitkä rakastettavien ihmisten
jono. Tarjolla on herkkua, parahdan, olkaa kuin kotonanne.
He tulevat yksitellen, vuorotellen, ryömivä kaupunginosan
kerma, laskevat sisään liukasta mäkeä, roiskuvat rinnoille kuin
tähtisädetikut. Illalla hengitän peiliin, vielä se höyrystyy, ovella
kevyet kengät vartioivat piikkikorot ylöspäin.



*
Jokaisessa kadunkulmassa masturboi nainen, opettaa lumoavaa
merkkikieltä. Jalat haarautuvat, notkeat oksat, haavasta kasvaa
tummaa apilaa. Kukaan ei huomaa kuinka katson ja imen,
otan vastaan katkeilevaa helminauhaa. Kenkäni pohjasta
kurkistaa ujo kukinto, haluan kertoa kuinka jalkani taipuu.
Kuinka napsahdus saa kielen irtoamaan jänteestään, lihan
yhteyksistään, silmän havainnostaan. Vuorotellen irrotamme
sydämet, ne kiertävät kädestä käteen. Suusta lähtee ohuempia
parahduksia, kokonaan huuto ei lopu koskaan. Nainen ojentaa
käden, kuiskaa: tässä on lintu, äänetön lintu, nukkuva lintu.
Etsi sille merkitys, itsellesi lupa hengittää.



*
Poskisuudelmat ovat yhtä suuri lohtu kuin tusina tulipunaisia
ruusuja. Poljen jalkaa, lattia parahtaa, järistys saa talon
vajoamaan, tiilikasan alta pilkottaa kynsi, kynnen alta multaa.
Alan erittää tuoksua, appelsiinin tuoksua, sen perusteella minut
voi löytää, tuoksu on lihaa ja liha minua. Olen ollut kateissa
kymmenen tuntia, laita korva maahan, kuulet siipien havinaa.
Kaiva, arvostan käsiä, että osaa korjata, ruumiinavauksessa
ei korjata, avataan, rinnasta lehahtaa kolibriparvi, hallitsee
säätilaa, ilmatilaa, olotilaa, valitsee kukista kauneimmat.



Kati Neuvonen
Kati Neuvonen

(s. 1975) on helsinkiläinen runoilija ja lastenhoitaja. Hän on julkaissut kolme runokokoelmaa: Naku (2009, Poesia), Sylikissat (2013, ntamo) ja Ripustus (2014, ntamo). 

Leave a Reply