Suomennos: Anne Ketola

Kuva: Emma Toukonen

( español ) (english)

Peruskoulu

Teräsportti avautuu, ovet avautuvat.
Kävelen pengertä ympärilläni lapsia jotka
kinastelevat, tönivät toisiaan auringon alla.
Yksi sylkee keltaisten lehtien seasta
kohti muita, jotka kerääntyvät saarnipuun ympärille 
ja yrittävät vetää tämän alas jaloista. 
Pojan potkuista ja vastarinnasta
muistan Hugon, joka oli ryhmämme pää;
suojeli meitä isompien rähinöiltä
ja puolusti minua kuin veli. 
Hän ei koskaan lakannut olemasta lapsi, hän jäi yksin 
ja on nyt vankilassa kolmatta vuotta. Näin hänet,
odotettuani tuntikausia, 
oranssissa haalarissaan, hauraampana kuin yhdeksänvuotiaana.        
Kuukausien eristyksestä
kalpea iho
ja hänen hohtavat silmänsä
puhuivat minulle tuon järkkymättömän
lasin läpi; iiris ja sitä ympäröivä
ruskea ja häviävä valo
hukuttivat sanani. Molemmat
olimme hyväksyneet, hän osaltaan ja minä omaltani, 
että saatoimme vain katsoa toisiamme,
hengittää.
Sanoin hänelle: Hugo, tämä ei ole
sitä mitä odotimme; olemme typeriä
ja se voima joka meillä oli 
murtui sirpaleiksi kuin luu. 

Muistan hänet leikkimässä lasten joukossa.
Volframin ja lasin polttopisteenä on syysauringon hehku.


_______________________________________________________

Isäni Disneylandissa

Katossa on reikä
ja kuun valo 
kylvettää tavaroita. 
Isäni kävelee vajassaan.
Käsistäni kulkevat valokuvat
muistuttavat, että hän oli nuori naistenmies 
hitaiden ja tuulen tapaan katoavaisten,
hän meni naimisiin, sai minut ja siskoni
ja kuljetti meitä Disneylandissa käsivarsillaan. 
Pysyäkseen valppaana
hän kastelee kasvonsa vedessä 
ja kävelee kohti valoa reiästä
jonka varkaat tekivät päästäkseen sisään. 
Hän etsii kahdenkymmenen vuoden työllä
tienattuja koneita. 
Lähes kaikki ovat poissa. 

Hän katsoo reikää katossa
ja tuhkaa joka jäi sytytetyistä papereista;
jos tunnit olisivat pisaroita
tippumassa jääpuikoista 
jotka syntyvät siitä kylmyydestä joka elämä on
tänään ne lopulta rikkoisivat hänet. 
Olen kotona, kirjoittamassa
että pitäisimme yhdessä vahtia 
siltä varalta että varkaat palaavat. 
Eräänä iltapäivänä nousin katolle
ja näin ompelijattaria humaltumassa
alla taivaan joka avautui 
kivuliaana aurana kaupungin antennien ylle.
Yksi heistä löysi
veljensä ruumiin jalkakäytävältä
ja raahasi tämän sairaalaan siten kuin suinkin kykeni.
He joivat pulloista jotka olivat suuria ja himmeitä
kuin miekkavalaan vatsat
tästä vedenalaisesta tunnelista nähtyinä    
mutta ajatus Disneylandista
maistui mielestäni pölypilveltä
koska elämäni oli toinen
ja pullot ja talojen epäjärjestys
kirjoittivat itsensä käsiini. 
Tunsin että kaupunki oli minun syytäni. 

Isäni kävelee koneiden keskellä
ja valovana muistuttaa tunnelia
jonka ympärillä valaat uivat. 
Silloin salpa liikahtaa,
isäni lähestyy ovea 
ja lataa aseen
siten että naksahdus
kuuluu oven toiselle puolen.
Koneet hiljenevät. 
Pidämme vahtia, pistooli kädessä, 
aamunkoittoon asti.