Najlaa Eltom

[Arabic]


Kääntäjä: Sampsa Peltonen



Itsensä synnyttämisestä

Amputaatio päästi valloilleen 
vapauden salat irronneessa raajassa,
tähdenlennot räjähdevyö pyrstön ympärillä,
tulivuoren murteen rakkaimpani kielessä,
kaasun Sylvia Plathin keuhkoissa,
siilien ja sielunjyrsijöiden seassa esiin vyöryvän tiedon,
salaman joka leimahti niin 
että veri muuttui pyramidiksi
ja tappio ihmiseksi.


Keuhkotyöläiset

Huomasin että toverieni ruumis kypsyi hopeakotilopuussa,
kärsivät kasvot sykkivät päihdyttävää elämää,
he ovat työläisiä soivan seinämaalauksen kiemurakeuhkoissa,
lumoava nuubialaisjumalatar ostoksilla Amazonin kaduilla,
he ovat minun hamstrausskeptikkotovereitani,
Laylan absoluuttiseen rakkauteen ryöstäytyneitä rakastajia,
näin miten he pakenevat toisiaan poispäin kiskottuina,
juoksevat kohtaamaan autiuden,
kiipeävät Frida Kahlon palavaan sänkyyn,
näin miten tahmea pihka syö heitä profeetan sauvaa jäytävien muurahaisten sisässä,
miten Tutankhamon nylkee heitä kansakaivoskynsillään,
miten heidän räkänaurunsa ohjaa jättimäistä haaskalintuparvea.



Reservaatti

Sanat jahtaavat häntäänsä näkymättömän reservaatin laulussa.

Kun taivaalta pääsee ivallinen väristys,
he luulevat että aamunkoitto lähestyy
ja pimeys alkaa ratkeilla,
mutta minä hukun
siihen sekopäiseen väristykseen,
eikä tuntemattoman rapautuminen suo enää aarteitaan.

Värisen silkasta epätoivosta joka raivaa tiensä smalltalkin halki,
tulevan ja menneen hetken yllä roikkuvan itsemurhan sulokkuudesta.
Elämä on unohtunut, tämäkö on sen uljain voitto?

Kun huudan rakastani, he kajauttavat laulun,
luulevat rakkautta rakastumiseksi;
on yhteys, on moninaisuus
mutta ulkopuoli onkin saviruukku.

Palatkaa, te meteorin kivenmurikkanisät,
solakka rakkaani on piilopantteri, kivikairojen sisältä päin lävistämä,
hän on kalkkarokäärmeennahkaan viritetty taisto,
kimaltavia hauraita nahanluonteja,
kutistuva aakkosto,
kaikki tämä hiljaisuus.

Ylväät kömpelöt olosuhteet hyppelevät
estoitta menojaan.
Halujen altaassa paistuneita jalokiviä,
liekki! Kuulas liekki!

Reikälaiva viskaa lastinsa ja hukkuu siihen.

Kun on ehditty katsella, kokea rakkauden absoluutti ja saada henkinen orgasmi, eikö olekin runolle paikallaan pieni kuolema?



Paljoudet

Kuulkaahan jäseneni! Menneisyys on tämä kangastuspelto tässä,
hio se auringonlaskulla teräväksi.

Toivolta pääsee epätoivon kirkaisu; epätoivo itse on viileä ja ujo.

Epätoivoksi nimetään näemmä nyt kaikenlainen raukkamaisuus ja epäselvyys, sille ei tunnu löytyvän merkitystä joka pitäisi pintansa pöhöttyneen egon ulkopuolella.

Kun käytte kuunsiltaa muistakaa, kun Laylan rakkauden absoluutti toteutuu muistakaa, kun arvaatte vaarallisia likiarvoja muistakaa, kun perääntyessä vedätte henkeä muistakaa, sydänsopukoissa muistakaa: faktapaljous ei armahda egoa.

Tehokkaan terroristin lailla fakta iskee meitä väkijoukkoihin, olemisemme yhtymäkohtaan.

Faktan ensimmäinen ehto on että on myös “toinen”; kas siinä itsemurhan legitimiteetti.



Nilviäiset pysyttelevät taustalla

Mies mykkänä täristen lausui runoa
hätääntyneelle väkijoukolle,
hänen suustaan tulvi vuorovetenä lohikäärme
ja yleisö läheni ja loittoni sanojen porotuksessa.
Horisontti taipui kiukuspäissään kaarelle,
ja jokainen sielu tärisi kuin vuorikissa,
lohikäärme talloi kasvien ylitse
ainutlaatuista valtakuntaansa janoten,
halveksien sitä koska ilman sitä oli alaston,
sanoi joka versolle Puhu jotta näkisin valtakuntani!
Puhukaa, te veden mukulat,
puhu, karavaanireitillä vaaniva rakkipeto!
Vaan sitten putkahti ulos virastolevy:
ruumiit pantiin puhumaan tai vekselinpantiksi,
tohtori Ismail pašša räknäsi mielessään ja sanoi: minulla on jo koossa parisataa grammaa rustoja, 
Šaigiyya-heimon korvat, armon herra, eivät ole hassumpia, mätänevät vain kovin nopeasti.

Nilviäiset pysyttelevät taustalla,
ne ovat hitaanhitaita kuin kirjakieli
niiden jäljissä hiekalla autiomaa huutaa tulkattuna
Mikä tämä maailma on?
Saaliista turpea aukiviilletty vatsa tämä maailma on,
basaltissa selkää uiva täplikäs kuu maailma on,
se hakkaa reisiään ja kaivaa niistä halpametallia johteeksi
louhii sielunsa uumenista tinamalmia,
maailma on kaikki ne jotka eivät muista Aleksanteri suuren kiveksissä viruvaa silkkitoukkaansa,
se ei muista Jumalaa
saati sitten meitä satokausityöntekijöitä!

Lentoon lähti strutsinsulka, lennähti niin lennättäjä kuin säkkiin sullottu tuoksuva lennätettykin
kohti Massawaa,
siellä on ohjekartta johon sotilaat tarttuvat vuoronperään kuin pahaiseen vesipiippuun
kartta neuvoo miten kaksi härkää saa ronkittua sydämeni pihdeillä esiin;
seuratkaahan ohjeita
jäljellä on enää laskeutuminen
laivanruuman rottien päälle.

Sumutorvi välkkyi meripiilossaan,
liittolaiset liittolaiset liittolaiset oudon laikukkaassa kohdussa,
virisi pieni formaliinin ylläpitämä kaupankäynti
Maailma on trokatun formaliinin tuoksu.
Meren kalmo hukkui orjanruumishyökyjen sekaan,
laivamme abortoi meidät ulos,
se mikä oli mahdollista paloi pois
ja kieli, jota emme alun alkaenkaan osanneet, lakkasi olemasta.

Naljaa Eltom
Naljaa Eltom

a Sudanese writer and translator based in Sweden. Some of her work is translated into English and Swedish. She is engaged in literary translation and contributed to the translation of several Sudanese literary texts to English including the winner text of Cane Prize 2017. Her first poetry collection was published in 2007, by Kaf Noon, Cairo. In January 2019 she released her second collection, by Rafiqi Publishing House, South Sudan. 

Photo: Roxana Crisólogo

Leave a Reply